Erikoistutkija Jani Salminen, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 608, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
19.1.2016 Jari Koskiaho ja Jani Salminen, Suomen ympäristökeskus SYKE
Suomessa on 11 teurastamoa, joilla käsitellään sian-, naudan- ja broilerinlihaa. Lihantuotannossa syntyy syötäväksi kelpaamattomia sivuvirtoja: luita, rustoa, sisäelimiä, rasvaa ja nahkaa. Nämä sisältävät huomattavan määrän biotalouden peruselementtejä: ravinteita, vettä ja energiaa.
Teurastamoilla syntyvien sivuvirtojen käsittelystä Suomessa vastaa Honkajoki Oy, joka aloitti toimintansa pienessä Honkajoen kunnassa pohjoisessa Satakunnassa vuonna 1967. Nykyään Honkajoki-konsernissa työskentelee noin 80 henkeä ja sen liikevaihto on noin 30 milj. euroa. Me vesiviisas-hankkeen tutkijat vierailimme Kirkkokallion teollisuusalueelle muodostuneessa ”kiertotalouskylässä” ja haastattelimme yrityksen toimitusjohtaja Kari Valkosaloa.
Honkajoki Oy:n motto on tuottaa ”kasvua kierrättämällä”. Ideana on kierrättää itse, mutta myös koota samalle alueelle muita yrityksiä hyödyntämään tuotannossa syntyviä materiaali- ja energiavirtoja. Tässä tavoitteessaan Honkajoki Oy on onnistunut esimerkillisesti ja tuotantolaitoksen ympärillä toimii nyt lukuisia yrityksiä.
Teurasjäte sisältää 70 %:ia vettä, joka höyrystetään pois korkeassa lämpötilassa Honkajoki Oy:n tuotantotiloissa. Prosessin tuloksena syntyy lihaluujauhoa ja rasvoja. Rasvat toimitetaan jatkojalostukseen. Prosessissa syntyvä kuuma höyry meni toiminnan alkuvaiheessa hukkaan, mutta jo pitkään se on muutettu kaukolämmöksi. Nykyisin se lämmittää alueen 7 hehtaarin laajuisia kasvihuonepuutarhoja.
Tutkimusinsinööri Jari Koskiaho, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 312, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Vuosina 2013–2014 Kirkkokallion alueelle rakennettiin biokaasulaitos ja tuulivoimapuisto, jossa on yhdeksän 2,6 MW:n tuulimyllyä. Biokaasulaitos käyttää raaka-aineinaan biojätteitä ja Kirkkokallion jätevedenpuhdistamolla syntyvää lietettä, joka kompostoitiin aiemmin. Syntyvä biokaasu hyödynnetään Vatajankosken sähkön voimalaitoksessa, joka sijaitsee teollisuusalueen ytimessä. Tuulivoimapuisto tuottaa energiaa yli alueen oman tarpeen.
Kirkkokallion alueen kehittyminen nykyiseksi kokonaisuudeksi on monen tekijän summa. Keskeinen edellytys on yritystason ennakkoluuloton ideointi ja hyötyjen jakaminen – toimitusjohtaja Valkosalon sanoin ”hyötyä pitää saada, mutta ahne ei saa olla”. Jäte- ja energiavirtojen hyödyntämisen pitää olla liiketoiminnallisesti kannattavaa teollisen symbioosin molemmille osapuolille. Teollisten symbioosien aktiivinen etsiminen on yrityksen kannalta järkevää, sillä siihen sisältyy mahdollisuus vähentää kustannuksia ja luoda taloudellisesti kannattavaa toimintaa.
Toiminnan keskittäminen kannattaa. Kirkkokallion kaltaisilla alueilla logistiikka- ja osin myös investointikustannukset alenevat, kun materiaali- ja energiavirtojen siirtoetäisyydet ovat lyhyet. Myös kunnan tekemillä ratkaisuilla on suuri merkitys. Honkajoella kunta on huomattavasti helpottanut yritysten sijoittumista Kirkkokallion alueelle kaavoitusratkaisuilla. Tämä on nopeuttanut investointien toteuttamisaikataulua.
Myös sääntelyllä, tiukemmilla ympäristönsuojeluvaatimuksilla ja taloudellisilla ohjauskeinoilla voidaan edistää kiertotaloutta. Esimerkiksi orgaanisen aineksen kaatopaikkakielto, luonnonvarojen ja energian korkeampi hinta (verotus) tai tiukemmat vaatimukset kannustavat yrityksiä etsimään ratkaisuja sivuvirtojen ja jätteiden hyödyntämiseen.
Sääntelyn vaikutus voi olla myös päinvastainen ja estää sivutuotteiden hyödyntämistä. Honkajoki Oy:n laitoksella syntyvää lihaluujauhoa saa EU-lainsäädännön vuoksi käyttää vain lemmikkien ruokaan tai turkiseläinten rehuksi EU-alueella. Käyttö tuotantoeläinten rehun raaka-aineena on kielletty 1990-luvulla puhjenneen hullun lehmän taudin leviämisen estämiseksi. Kielto koskee kaikkea lihaluujauhoa, on se sitten peräisin naudasta, siasta tai siipikarjasta.
Tällä hetkellä lihaluujauhoa viedään Aasiaan, jossa sillä ei ole käyttörajoituksia, tai varastoidaan EU:n alueelle. Lihaluujauhon käyttö tuotantoeläinten ruokinnassa parantaisi Euroopan fosforiomavaraisuutta huomattavasti, esimerkiksi Suomessa useilla kymmenillä prosenteilla. Lihaluujauho on esimerkki niistä ristiriitatilanteista, joita kiertotaloutta edistettäessä pitää ratkaista. Miten voimme edistää sivuvirtojen hyötykäyttöä ja samalla hallita niihin liittyvät riskit?