Matti Leppänen ja Kari Lehtonen: Akkuteknologiateollisuuden jätevesien ympäristöhallintaa voidaan parantaa

RSS
19.6.2024 Matti Leppänen ja Kari Lehtonen
 

Vihreä siirtymä ja puhtaan energian tarve kasvattaa uutta teollisuutta ja taloudellista aktiivisuutta, joita Suomikin kipeästi kaipaa. Umicore-konsernilla on jo kobolttia jalostava tehdas Kokkolassa ja muilla kansainvälisillä suuryhtiöillä on rannikoillamme meneillään akkuteknologiateollisuuden hankkeita.

Uusille hankkeille tehdään ympäristöriskin arviointi osana muuta viranomaisarviointia. Kansalaisten huoli on herännyt erityisesti tehtaiden jätevesipäästöjen ympäristövaikutuksista, esimerkiksi sulfaatin vaikutuksista Itämeren herkkään luontoon. Nykyinen lainsäädäntömme ei mielestämme tue tarpeeksi jätevesipäästöjen ympäristövaikutusten arvioimista. Juurisyy siihen on EU:n ympäristönlaatunormidirektiivi ja sen kansallisesti toimeenpantu asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista.

Paljonko on paljon?

Ympäristöriski määritellään nykyisin yksittäisten aineiden pitoisuuksien perusteella. Sisä- ja rannikkovesille haitattomien pitoisuuksien rajat on määritelty EU-tasolla 45 EU:n prioriteettiaineelle ja 15 kansallisesti valitulle haitalliselle aineelle. Näillä listoilla on kuitenkin huonosti edustettuina akkuteknologiateollisuuden jätevesien pääkomponentit eli epäorgaaniset aineet, kuten sulfaatti ja metallit.

Ongelma Suomen rannikolla on myös se, että asetuksessa rannikkovesille annetut normit perustuvat suolaisiin merivesiolosuhteisiin. Itämeri on kuitenkin kauttaaltaan suolaisuudeltaan laimeaa murtovettä, eivätkä kaikki normit sellaisenaan sovellu siihen. Siksi aineiden Itämeren meriympäristöä haittaamattomien pitoisuustasojen määrittäminen on vaikeaa.

Cocktail bar

Yksittäisten aineiden normit eivät kuitenkaan riitä, koska yhdisteet ja alkuaineet esiintyvät jätevesissä ja luonnossa seoksina. Seos voi olla haitallinen eliöille, vaikka sen sisältämien yksittäisten aineiden pitoisuudet ympäristössä olisivat alle laatunormien.

EU:n komissio suositteleekin, että riskinarvioinnissa käytettäisiin myös vaikutusperusteisia menetelmiä (effect-based methods). Näissä menetelmissä tehdään biotestejä laboratoriossa tyypillisesti kasveilla, selkärangattomilla ja kaloilla sekä mitataan luonnonpopulaatioissa biomarkkereita, eli altistumista ja vaikutuksia ilmentäviä biologisia ominaisuuksia. Näin saadaan esille kemikaalien yhteisvaikutukset.

Uudet ympäristönlaatunormit ja biologiset menetelmät avuksi

Ympäristöä suojeleva kaivos- ja akkuteknologiateollisuuden jätevesipäästöjen riskinarviointi tarvitsee mielestämme luotettavat ympäristönlaatunormit päästöjen pääkomponenttiaineille, erityisesti sulfaatille ja metalleille. Normit näille aineille on määritettävä kansallisesti, jos niitä ei ole EU-tasolla asetettu, ja hyväksyttävä vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden asetuksen päivityksessä. Päivitystä aletaan valmistella todennäköisesti loppuvuodesta tai ensi vuoden puolella.

Jätevesien ympäristöriskiä voidaan arvioida myös ennen teollisen toiminnan aloitusta, mikäli jätevesien sisältämät aineet ovat tiedossa. Aineiden yhteisvaikutuksia voidaan testata valmistamalla biotesteihin keinotekoista jätevettä. Näin voidaan arvioida myös tarvetta jäteveden laimentamiseen ennen vesistöön laskua. Riskit voidaan tunnistaa etukäteen, ja riskien perusteella säätää tuotanto- ja jätevedenpuhdistusprosessia. Toiminnan käynnistyttyä riskien arviointia voitaisiin sitten jatkaa biotesteillä sekä vesistön kemikaalipitoisuuksia ja paikallisen lajiston biomarkkeritasoja tarkkailemalla.

Tieteellisiin näyttöihin ja asetustekstiin perustuvat riskinarviointimenetelmät johtavat tarkempiin ympäristövaikutusten arviointeihin ja ympäristölupahakemuksiin ja -päätöksiin. Ne antavat myös viranomaisille toimivammat työkalut päästöjen ohjaamiseen ja valvontaan. Myös kansalaiset voivat silloin luottaa parempaan päästöjen ja riskien hallintaan.

Matti Leppänen on erikoistutkija Syken tutkimusinfrayksikössä ja ratkoo haitallisiin aineisiin liittyviä kysymyksiä ympäristövaikutukset-ryhmässä. Kun kemikaalit eivät ole mielessä, niin hän viihtyy, ehkä liiankin hyvin, musiikkihuoneen vintage-laitteiden ja vinyylien parissa.

Kari Lehtonen on koulutukseltaan eläinfysiologi ja meribiologi. Hän toimii ryhmäpäällikkönä Syken meri- ja vesiratkaisujen likaantumisen vaikutukset -ryhmässä. Vapaa-aikana vaelluskengät vievät hänet erilaisiin maisemiin, joissa hän hiljentyy pohtimaan jalkapallon yhteiskunnallista merkitystä globaalisti ja paikallisesti.

Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.